Tuomas tapasi sotaveteraanin

– Lunta tulvillaan on raikas talvisää, Tuomas lauleskeli kävellessään koulusta kotiin. Jäätyneen tien pintaan oli satanut märkää lunta ja oli vaikea pysyä pystyssä. Yhdessä alamäessä se sitten tapahtui: hän tuiskahti kumolleen tielle. Takaa kuului rytinää. Joku toinenkin liukastui.

– Voi ihme, no, kylläpäs on liukasta, vanha mies päivitteli.

– Kävikö huonosti, hän kysyi Tuomakselta.

– Ei mulle sattunut, Tuomas sanoi ja pudisteli vaatteitaan. Vanhuskin yritti nousta, mutta vaipui samassa takaisin. Hän irvisti ja tavoitteli keppiään. Tuomas ojensi sen miehelle.

– En taida päästä tästä ylös. Lonkissa tekee kipeää, vanhus sanoi.

Tuomas oli hetken neuvottomana. En jaksa kantaa häntä minnekään, hän ajatteli.

– Soitetaan ambulanssi, Tuomas päätti ja kaivoi kännykän repustaan. Hän pyysi apua paikalle ja kyykistyi sitten vanhuksen viereen. Hän auttoi miehen parempaan asentoon.

– Sattuuko kovasti, hän kysyi.

– No, on sitä pahemminkin sattunut, mies tuumi. – Sodassa silloin, tulihan sitä monenlaista vammaa.

Tuomaksen silmät pyöristyivät.

– Ootko sinä ollut sodassa? hän kysyi.

– Olinhan minä. Sinne me kaikki miehet jouduttiin. Isänmaata puolustamaan, kun vihollinen uhkasi.

– Meillä oli koulussa sotaveteraanikeräys, kun oli itsenäisyyspäivä, Tuomas kertoi.

– On se hyvä, että kerätään rahaa, mies sanoi. – Vaikka joutaisivat ne rahat minun puolesta jo nuoremmille, tehän te tätä maata pidätte pystyssä. Ei meistä vanhoista taida olla muuta kuin vaivaa.

– Ei teistä vaivaa ole, Tuomas torjui. Minusta on hienoa, että te puolustitte isänmaata. Nyt meillä on itsenäinen Suomi.

Vanhusta hymyilytti.

– Onpa mukava tavata noin reipas nuori mies, hän sanoi.

Samassa ambulanssi ajoi jalkakäytävän reunaan. Ulos hyppäsi kaksi punapukuista miestä.

– Mies liukastui ja satutti jalan, Tuomas kertoi. Miehet auttoivat vanhuksen paareille ja nostivat hänet autoon.

– Kyllä ne laittaa sen jalan kuntoon, Tuomas sanoi vanhukselle ovenraosta. Mies nosti kätensä tervehdykseen ja sanoi:

– Kiitokset sinulle!

Tuomas katsoi, kun ambulanssi lähti ajamaan kohti sairaalaa.

* * *

– Minä näin oikean sotaveteraanin, Tuomas kertoi kotona tapahtumasta.

–Se oli varmaan Miettisen Väinö, äiti sanoi. – Ei täällä lähistöllä asu muita sodan käyneitä. Suurin osa veteraaneista taitaa olla jo hoitokodeissa. Liekö Väinökään pääsee enää omaan kotiinsa.

– Voiskohan sitä käydä katsomassa sairaalassa, Tuomas arveli.

– Kyllä varmasti, äiti sanoi. – Voi olla, että Väinö joutuu olemaan sairaalassa pitkäänkin. Voisit viedä hänelle vaikka joulukukkia.

– Ja tämän, isä puuttui keskusteluun ja nosti lehtikorista Siionin Joulu -lehden.

 

 

JENNI KOPONEN

KUVITUS ELISA HEIKKILÄ

(Julkaistu Siionin keväässä joulukuussa 2010)

2019-12-05T15:18:11+02:005. joulukuuta 2019|